lauantai 26. toukokuuta 2018

Viljaton ja sokeriton tiikerikakku


150g kookosöljyä (maidotonta margariinia)
1½dl erytritolia (sokeria)
0,25tl vaniljajauhetta
3 isoa munaa huoneenlämpöisenä
2dl riisijauhoja (lupiinijauhoja)
0,75dl kookosjauhoja
2tl psylliumia
1½tl leivinjauhetta
½dl kookosmaitoa (muuta kasvimaitoa tai vettä)
1-2rkl tummaa kaakaojauhetta (riippuen kuinka vahvaa suklaan makua haluat)


  1. Vatkaa rasva, sokeri ja vaniljajauhe kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
  2. Lisää munat yksi kerrallaan samalla vatkaten ja
  3. lisää lopuksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet kaakaojauhetta lukuun ottamatta.
  4. Lisää joukkoon vielä kookosmaito.
  5. Ota taikinasta kolmannes erilleen ja lisää siihen kaakaojauhe ja sekoita sekaisin.
  6. Laita puolet vaaleasta taikinasta litran vetoisen kahvikakkuvuoan pohjalle.
  7. Tasoita pinta ja lisää kaakaotaikina päälle.
  8. Tasoita ja lisää pinnalle loppu vaalea taikina.
  9. Halutessasi voit vetää veitsellä kakkutaikinan läpi, jolloin saat enemmän marmorikuviointia.
  10. Tasoita kakun pinta ja paista sitä uunissa 175C noin 40 minuuttia.
  11. Tarkkaile kakkua paistamisen aikana ja kun sen pinta alkaa saada väriä, laita kakun päälle leivinpaperi, jottei pinta tummu liikaa.
  12. Anna kakun jäähtyä hetki ja kumoa se sitten vuoasta.
  13. Anna jäähtyä täysin ennen tarjoilua. Mielestäni kakku on parasta jääkaappikylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mansikka-raparperipiirakka

Pohja: ¾ dl sulaa kookosöljyä (Jos maito käy, 75 g huoneenlämpöistä voita) 1 kananmuna 1 dl kookosjauhoa ½ dl riisijauhoa tai lupiinija...